Miksi termi puolustusteollisuus on paikallaan

Tuija Karanko

Tuija Karanko

Pääsihteeri

Puolustusteollisuus tuottaa paljon muutakin kuin aseita ja ammuksia

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla (6.9.2022) kyseenalaistettiin puolustusteollisuustermin käyttöä ja sitä pidettin mielikuvilla vaikuttamisella. Kirjoittajan mielestä ” tappamisen instrumentit edustavat ase- tai sotateollisuutta riippumatta siitä, kummalla puolella tapellaan”.

Puolustustarvike onkin haastava määritelmä. Onko asevoimien käyttämä kynä, tietokone ja paperi puolustuksen johtamisjärjestelmä, raidekuljetukset ja ruokailu puolustuksen logistiikkajärjestelmiä vai mihin raja vedetään?

Euroopan Unionissa onkin käytössä yhteinen puolustustarvikeluettelo ”Common Military List of the European Union”, jossa puolustustarvikkeet on jaettu 22 eri tuoteluokkaan.  Lista kattaa aseet, asejärjestelmät, erilaiset ammukset, alukset ja ajoneuvot, mutta myös elektroniikkaa, suojausmateriaalia ja tietokoneohjelmistoja. Määräävänä tekijänä on, että nämä tuotteet on nimenomaan suunniteltu sotilaalliseen käyttöön.

Puolustusteollisuus Suomessa ja maailmalla koostuu monenlaisista toimijoista. Suuri osa näistä keskittyy puolustustarvikkeisiin, kuten esimerkiksi Patria tai F-35 koneen toimittaja Lockheed Martin, mutta yhä useammin alalla toimii ns. siviiliyrityksiä, jotka tuottavat esimerkiksi digitaalisia ratkaisuja puolustuksen tueksi. Suomessa on vahvaa osaamista mm. johtamisjärjestelmissä sekä alueiden ja henkilöiden suojaratkaisuissa. Sotiminen on aina äärimmäisen huono vaihtoehto myös suomalaisen puolustusteollisuuden näkemyksestä. Termi puolustusteollisuus kuvaa alaa huomattavasti laajemmin kuin aseteollisuus tai ideologisesti virittynyt sotateollisuus.